Sainpas itsekin nyt korkattua taas tämän bloggaamisen. Ensin oli tuo reissuun valmistautuminen ja nyt flunssa, minkä kanssa starttaa käyntiin kohta kolmas viikko. Ollaan kaikki oltu vuoronperään sairaana ja ai että on juhlaa, kun töistä et kuitenkaan voi olla pois. Kevyempää päivää on toki olon puolesta joutunut tekemään, mutta muuten arki rullaa ihan normaalisti.

Kun aloimme suunnitella talvilomaa, mietimme tietysti ensin kahden viikon lomaa jossain oikeasti lämpimässä, mutta koska Lunetan raskausaika oli mitä oli enkä tiennyt miten jaksan tällä kertaa kunnon paahteessa, päädyimme jälleen kerran Espanjaan. Lämmin, suht nopea matkustaa, tuollaiselle kuusveelle tekemistä, pienempi bakteeririski raskausaikana (kuin esim. Aasiassa), jne. Alueeksi valikoitui sitten suomalaisten suosima Kanaria, koska sinne oli kuitenkin luvattu sateiden sijaan lämmintä ja nopealla Googletuksella muksulle löytyi eläintarhaa, vesipuistoa, ym. tekemistä eikä reissu tullut mihinkään älyttömiin hintoihin.

Loppujen lopuksi tuo yksi viikko oli todellakin enemmän kuin tarpeeksi. Mun mielihalut oli jo sitä luokkaa, että näin unta kaurapuurosta ja mustikoista, salmiakista ja ruisleivästä ja mistä kaikesta. Lisäksi, hieman yllättävää kyllä, tekeminen loppui kesken, tai "kaikki kiva" oli jo nähty. Vielä olisi ollut jäljellä valmisretkiä eläkeläisten kanssa eism. risteilemään, mutta se ei nyt oikein houkutellut. Täysylläpito oli ajatuksena hyvä, mutta jo muutamassa päivässä ne ruuat tuli korvista ja paljon käytiin myös ulkona syömässä. Ruokahan ei siellä ole mitään ihmeellistä, paikallinen tuore ruoka on parasta mitä Espanjasta saa, muuten se on pitsa- ja pastaosastoa. Eläintarha oli kyllä surkein missä on käynyt, mutta pääasia että Lunetta tykkäsi! Kovia juttuja olivat myös tivoli, ratsastus ja minigolf, vesipuisto jäi kuin jäikin sitten käymättä, koska vesi oli vielä niin älyttömän kylmää. Kaikki aamupäivät oltiin altailla ja otettiin aurinkoa, mutta tosiaan uimaan Lunettakin uskalsi vasta viimeisenä päivänä.

Olin alunperin pelännyt, miten jaksan reissussa, kun välillä pelkkä kaupassa käyminenkin on raskasta ja saatan väsähtää täysin. Onnekseni sattui juuri todella hyvä vaihe raskauden kanssa ja jaksoin oikein mainiosti! Mua on vaivannut aivan älytön kutina jostain raskausviikolta 15 ja vielä koneessa raavin nilkkani verille, paineet laski ja makasin koneen takaosassa jalat ylhäällä. Siinä vaiheessa kyllä tosi väsynyt ja mitä väsyneempi oon, sitä enemmän kaikki vaivat on riesana. Kutina kuitenkin jäi koneeseen!!! Eli liekö ilmasto ja stressin laukeaminen syynä miksi sain nauttia melkein koko viikon ilman sitä, että makaan kuumassa suihkussa tarkoituksena turruttaa ja puuduttaa ihon siltä kutinalta. Se ei ole raskausihottumaa eikä hepatoosia, sitä on tutkittu ja olen saanut valohoitoa, mutta en syytä siihen ei tiedetä. Joka tapauksessa se on ihan helvetillistä. Reissuviikon edetessä kutina kyllä kävi pyörähtämässä, mutta ei se ollut mitään ns. normaaliin verrattuna. Kun palasimme kotiin, kutina ei kuitenkaan palannut vaikka niin pelkäsin. Ei enää tulikuumia suihkuja siis, ainakaan toistaiseksi!

Meille on ollut selvää, että naimisiin aiomme mennä, mutta miten ja missä, oli täysin auki. Tätä naimisiinmenoa on nyt tehty tässä kolme vuotta ja peruimme juhlat ensimmäisen kerran mun työni vuoksi, minkä jälkeen sitten toisen kerran mun kriiseilyn ja loppuunpalamisen vuoksi. Välillä mietin, miten hitossa toi jaksaa mua :D Mitään virallista burn outtia ei mulla ole ollut, mutta sanotaanko näin, että olin vuosi sitten TODELLA väsynyt ja se onkin oma tarinansa sitten erikseen, kuinka stressi, paine ja tahti yrittäjyydessä saattaa yllättää ja miten sitä on joskus vaikea keskittyä muuhun, kuin vaan siihen omaan yritykseen.

Hatun nosto niille, kenellä kaikki menee aina täydellisesti putkeen, meillä nämä vuodet on tehneet meistä meidät <3 Tuskin enää voi tulla mitään, mistä ei päästäisi yli tai ympäri. Sanotaan, ettei avioliitto ole kuin yksi paperi ja miten se muka muuttaa suhdetta. Mutta kyllä se meille oli se ns. viimeinen sinetöinti tälle suhteelle! Lupasimme siis tahtoa joka ikisenä päivänä elämämme loppuun asti ja menimme naimisiin 13.3.2016 Faro De Maspalomasin (majakan) laiturilla Atlantin rannalla. Kukaan ei tiennyt etukäteen, ei sukulaiset eikä ystävät. Tämä oli lopulta just täydellinen tapa meille! Ei mitään stressiä eikä hössötystä.

Miten siis valmistauduimme Suomessa?

Googletimme paikallisen seurakunnan ja otimme suomalaiseen turistipappiin yhteyttä. Hänen kanssa sovimme vihkimisen siis noin 2 kuukautta etukäteen. Kellon aikaa tai vihkipaikkaa ei vielä lyöty lukkoon ja sovimme papin kanssa, että tapaamme meidän hotellilla perjantai-iltana kun saavumme perille. Koska emme olleet käyneet kohteessa aiemmin, emme osannut päättää vihkipaikkaa etukäteen.

Tilasimme netistä esteettömystodistukset. Näistä piti olla mukana myös kopio. Mitään asiakirjoja ei tarvinnut käännättää, koska pappimme oli suomalainen ja hänellä oli täysi oikeus vihkiä meidät Espanjassa. Kirkkoon tulee kuulua, mikäli haluaa tällä tavoin naimisiin ja mukana täytyy olla omasta seurakunnasta hankittu vihkiraamattu. Käytännössä pappimme vihki meidät ja saimme hänen allekirjoittamansa vihkitodistuksen mukaamme, minkä veimme Suomessa maistraatiin ja sillä selvä. Sukunimenvaihdokseen meni noin pari viikkoa.

Ystäväni meni naimisiin turkissa turkkilaisen miehen kanssa ja muistan kuinka siinä oli yhtä jos toista säätöä niiden papereiden ja käännätysten kanssa. Tämä siis sujui kuin vettä vaan!

Kuvaajan hankimme vielä vihkiviikolla. Laitoimme matkatoimistoomme sähköpostia ja kysyimme josko he tietäisivät paikallista kuvaajaa. Sitä kautta saimme ruotsalaisen naisen yhteystiedot, joka toimii ko. alueella valokuvaajana ja asuu siis Kanarialla. Ihme kyllä hän oli vapaana juuri tuolloin meidän hääpäivänä, eli pari päivää yhteydenottomme jälkeen! Tätä ei ehkä olisi kannattanut jättää niin viime tippaan. Kuvaaja oli aika hintava, mutta rakastuimme kuvien jälkeen ja laatuun. Kuvat saimme muutaman päivän kuluttua vihkimisestä, kun hän toimitti ne hotelliimme ja katsoimme kuvat vielä levyltä läpi.

Perjantai-iltana tapasimme siis vihkipappimme ensimmäistä kertaa. Hän oli kyllä todella mukana ja symppis ja olimme kyllä molemmat todella tyytyväisiä! Tässä yhteydessä suoritimme vihkimaksun 150 euroa käteisellä. Kävimme vähän läpi mitä haluamme, että hän ottaa esiin vihkipuheessamme. Emme missään nimessä halunneet mitään pitkää kaavaa, vaan mahdollisimman lyhyen ja ytimekkään. Pappi puhui lopulta rakkaudesta ja sivusi meidän historiaa. Sovimme myös paikan ja tarkan ajan ja hän ehdotti meille tuota majakkaa, mihin sitten lopulta päädyimme ja se olikin oikein nappi valinta! Todistajamme olivat papin vaimo ja hänen ystävätär ja tämä päätettiin tosiaan myös vasta tuolloin perjantaina. Jos pappi ei keksi meille todistajia, niin olisimme kysyneet erästä nuortaparia todistajiksi, jotka tulivat samaan hotelliin pienen poikansa kanssa.

Puvun hankkiminen oli vähän työläs prosessi, kun tilasin sen mittatilauksena vuodenvaihteessa, enkä osaanut yhtään ajatella, minkä kokoinen olen mahani kanssa maaliskuun puolessa välissä. Muutaman kerran kokoa muutettiin ompelijalla ennen lähtöä, mallia hieman muokattiin ja asusteena ollut rusetti poistettiin viime tipassa. Meillä oli yksi laukku pelkästään puvuille. Hiuksia olin miettinyt oikein sen verran, että olin napannut yhden kuvan Pinterestistä ja sen voimin marssin lauantaina ensimmäiseen vastaantulevaan paikalliseen kampaamoon, kun häät olivat sunnuntaina. Otettiin Lunetan kanssa tuollaiset simppelit puolentunnin väkerrykset. Kukat Janne haki vielä samana aamuna viereisestä kioskista (hehheh). Kengät löytyi päivää ennen kun kävimme kaupoilla.

Ja tottakai viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, vihkisormus! Sen toimitusaika venyi useamman viikon eli tilasimme sen Suomesta käsin. Se ei valitettavasti ehtinyt reissuun, mutta varasormuksen virkaa toimitti sitten "joku vaan sormus" minkä löysin paikallisesta koruliikkeestä. Kotona mua sitten odotti nämä 48 timanttia <3 Hyvää kannatti odottaa ja sormus on täydellinen. Koska mun sormuskoko on niin pieni, tuotti se ylimääräisiä odotuksia tilaukseen ja toimitukseen.

Sormusta, reissua ja hääkuvia pääsee enemmän katselemaan mun instagramissa täällä





Vaikka kuvista saattaa siltä vaikuttaa, ihan rauhassa emme saaneet olla toimituksen ajan ja jälkeen. Viereinen ranta ja kävelykatu oli todella ruuhkainen ja täynnä turisteja maasta jos toisesta. Saimme siis hurjat hurraa-huudot ja salamavalon välkkeen toimituksen jälkeen. Siirryimme vihkipaikalta syrjempään ottamaan varsinaisia hääkuvia, ja silloinkin ihmiset tulivat keskeyttämään ja halusivat meidän kanssa kuviin. Oma tunnelmansa toki siinäkin.

Kuten näkyy, vähän oli kuitenkin ahdasta mahan kanssa tuossa puvussa. Mutta itse hetki oli juuri meidän näköinen, ja vihkitilaisuus oli tuulinen mutta lämmin. Se oli vaan niin siinä! Elämä on just niin täydellistä just nyt!



Pakko vielä laittaa alle meistä muutama 2012 kuva, haha <3




Nyt sitten rakennellaan pesää ja odotellaan vauvaa saapuvaksi. Olo alkaa olemaan aika kypsä ja hyvinkin tuhti! Eilen jouduin luovuttamaan ja ostaa ensimmäisen odotuspaidat, Lunetan aikana en mammavaatteita edes tarvinnut. Kirjoittelen seuraavaan postaukseen tästä odotuksesta, kuinka se on ollut niin päinvastainen kuin ensimmäinen! Jossain kohtaa tulee vastaan myös talon vaihto.. Mutta nyt takaisin töihin!

-Emmi