Viimeistä viedään tämän raskauden kanssa. Vihdoinkin. Toukokuussa alkaa äitiysloma, minkä jälkeen aion ottaa ihan oikeasti rennosti. Toki tässä on joutunut ottamaan rennosti jo jonkun aikaa, kun raskaus on vetänyt fyysisen ja henkisen voinnin välillä tosi alas. "Mutta onhan sulla Janne siinä.", "Ethän sä yksin sitä lasta odota.", jne. Kaikki nämä on kuultu sata kertaa. Todellisuus kuitenkin on se, että nainen sitä lasta kantaa ja niistä vaivoista ja oireista kärsii, oli se toinen siinä vieressä istumassa tai ei. Toki annan oman arvoni sille kuinka Janne on pystynyt helpottamaan meidän arkea ja yrittää tsempata ja kannustaa. Välillä päivät on silti todella pitkiä näiden olojen kanssa. Ja tällä kertaa tämä on ollut henkisesti raskaampaa kuin viimeksi. Lunetasta oli hyperemeesi, eli kun sanotaan ettei raskaus ole sairaus, niin se raskaus oli yks hiton iso sairaus ja pelkkää sitä alusta loppuun. Nyt tässä raskaudessa kaikki oireet ja olot on olleet ihan päinvastaiset. Näitä odotuksia ei voi mitenkään verrata keskenään, kun ovat kuin eri planeetoilta. Tässä ne oireet ja vaivat vaan on olleet erilaisia ja tämä on ollut eri tavalla perseestä. Työt olen onneksi pystynyt tekemään, välillä hieman soveltaen ja työajoissa joustaen, mutta se on tässä positiivista. Nuo omat työt on se mikä sitä mielialaa nostattaa, kun muuten tuntuu hankalalta! Ja työkaverit!

Kroppa on tietenkin muuttunut silmissä. Jo ensimmäisen 3-4 kuukauden jälkeen totesin, etten enää tunne omia reisiä tai takapuolta. Tottakai kun treenit ja ruokailut muuttuvat täysin, tekee se muutosta kehoon hyvin pienessäkin ajassa. Ne vaivoin hankitut pienet lihakset ovat tietenkin historiaa (ei nyt tietenkään kaikki, mutta siltä se tuntuu!), ryhti on huonompi, selluliittia on ilmaantunut, en jaksa laittaa naamaa ja panostaa ulkonäköön.. Osa naisista pystyy noudattamaan täysin haluamaansa ruokavaliota ja tekemänä treenit normaalisti jopa laitokselle asti. Tämä on täysin mahdollista ja tavallista. Kuitenkin tavallisempaa tuntuu olevan se, että kroppa on jatkuvasti remontissa ja joku vaiva on riesana. Osa kaatuu sänkypotilaaksi jo puolen välin tienoilla liitoskipujen, SI-nivelen ym. ongelmien vuoksi, vaikka olisi mitä tahansa liikunnallistakin taustaa ennen rasksutta. Itse en ole kokenut liitoskipuja, mutta nyt kun on ihan maksimissaan 1,5-2 kuukautta raskautta jäljellä, tuntuu, että selkä alkaa sanomaan itseään irti. Lunetan odotuksessa jouduin käyttämään jatkuvasti tukivyötä alaselkäkipujen vuoksi. Ennen sitä raskautta lihakset olivat olemattomat ja aivan surkeassa kunnossa! Tällä kertaa raskauden alkuvaiheessa olin tietysti aivan eri kunnossa kuin 2009-2010 ja syvät vatsat ja pienet tukilihakset ovat pitäneet tähän mennessä tuon selän hyvänä. Tämän selän kanssa kun on tapeltu vuodesta 2012 ja sain sen viimein kuntoutettua joku vuosi sitten, joten tiedän jo hyvin miten se käyttäytyy. Nyt olisi siis päästävä jo kovaa kyytiä jumppaamaan, ettei tulee enempää probleemaa, kuin nämä enteilevät yläselän ongelmat.. Haastavaa hommasta tekee siis hyvin vaihtelevat olot. Saatan herätä yhtenä päivänä ja todeta että tästä päivästä ei tule yhtään mitään. Toisena päivänä aloitan hommat normaalisti ja lopulta kaadun iltapäivällä sänkyyn niin väsyneenä, että voisin nukkua kolme päivää putkeen. Eniten omaa tekemistä rajoittaa siis raskausajan migreeni ja yleinen voimattomuus. Rv 30 myös pahoinvointi tuli takaisin, välillä se on pahempi ja välillä parempi. Hajut ottaa nenään ja oksettaa, perussettiä. Elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen sain rv 15 täysin odottamatta. Pelkäsin kuolevani aivoverenvuotoon, koska mulla ei ole koskaan normaalisti edes pää kipeä! :D Alkuun se ei ollut aurallista, mutta siihen suuntaan se on nyt mennyt. Sen saattaa laukaista vastaantulevan auton ajovalot, jonkun ihmisen hajuveden tai lakan tuoksu kaupassa, jokin muu ihan ihmeellinen haju, väsymys, jne. Toivon todella että tämä jää synnärille tämä vaiva!

Laskettu aika mulla on muuttunut monta kertaa ultrauksen yhteydessä, kun tarkkaa tietoa ei ollut kierrosta ja vauva tuntuu olevan aina arvioitua isompi. Mulla oli siis kapseli ennen tätä joten minkäänlaista kiertoa ei ollut olemassakaan vajaaseen vuoteen ennen raskautumista, kun se ei ehtinyt käynnistymään kapselin poiston jälkeen. Muutamia huomioita listailen alas omista raskauskolmanneksista, mutta viikot voivat heittää tosiaan muutaman sinne tänne.

Ensimmäinen raskauskolmannes

Kyllähän tässä valittamisen aihetta riittää. Isoin asia itselle on ollut kuitenkin se, ettei ole päässyt liikkumaan normaalisti.. Tai edes sinne päin! Se kun on niin iso osa tätä omaa elämää ja henkireikä! Nyt välillä 15min kävelylenkki tuntuu siltä, että ei tästä elämästä tule mitään. Puoleen väliin asti jaksoin kyllä treenatakin vielä ihan hyvin, mutta tämä viimeinen kolmannes veti viimeistään voimat nollille. Kroppa viestii, että nyt on pakko levätä, joten en todellakaan lähde uhmaamaan sitä. Aluksi oli hankalaa, mutta nyt pystyn jo levätä stressaamatta. Pahoina päivinä ruokavaliota en pysty katsomaan juuri yhtään, kun on syötävä sitä, mikä sattuu alas menemään. Luojan kiitos se on onneksi muutakin kuin esimerkiksi herkkuja tai roskaruokaa. Painoa nyt on tullut maltillisesti, mutta olo on tosi raskas ja kaikkea muuta kuin hehkeä ;)

Silti olisi vaan nautittava raskaudesta.. Itsellä nämä raskaudet on selkeästi vaikeita ja olen ihan avoimesti kertonut siitä, kuinka hankalana olen nämä ajat kokenut. Vauvaa odotan ihan hirveästi, mutta olen kyllä onnellinen, kun saan kroppani ja "elämäni" pian takaisin. Ehkä hieman kärjistetysti ilmaistu, mutta kuitenkin. Kun olen raskaana, niin olen todella raskaana ja elämä on silloin suurimmaksi osaksi vaan sitä raskautta. Kyllä pieni kateus iskee, kun toiset elää normaalia elämää ja raskaus on vaan pieni "sivutuote", eikä rajoita mitään tekemistä tai elämistä mitenkään. Useinkaan nämä ihmiset eivärt pysty näkemään tai ymmärtämään niiden naisten raskauksia, joilla on hankalaa. "Sehän on vain 9 kuukautta! Sen seisoo vaikka päällään!", "Mitäs teet lapsia kun on niin hankalaa!", "Kyllä tuo kaikki unohtuu, kun saa lapsen syliin.". Mulla ei ole Lunetan odotuksen kauheus unohtunut, vaikka siitä on 6 vuotta. Silloin en ollut mukana enkä tiennyt mistään odotusajan foorumeista. Nyt olen ollut enemmän ja vähemmän aktiivisesti sellaisissa mukana, tai vähintäänkin seurannut keskusteluja. Pakko sanoa, että naiset osaavat olla toisiaan kohtaan aika raakalaisia näissä asioissa. Aina on jokin mielipide sanottavana, mikä on tietysti omasta näkökulmasta se oikea. Muiden näkökulmille tai kokemuksille ei ole sijaa, koska eihän kellään muulla voi asiat mennä toisin kuin itsellä. Olen itse välttynyt ilkeilyltä ja kommentoinnilta, mutta kyllä tuntuu pahalta niiden puolesta, joiden päälle aina hyökätään. Eikö jokainen voisi vähän avartaa sitä omaa näkemystään ja yrittää tukea ja tsempata sen sijaan, että lytätään. Välillä mietin, miten ihmiset eivät näe omaa napaa kauemmas. Tee toiselle niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, vai miten se meni.

Toinen raskauskolmannes

-tämä alkupuolisko oli todella seesteistä, mukavaa ja tasapainoista aikaa
-pahat migreenikohtaukset alkoivat
-unettomuus jatkui jonkun aikaa, kunnes toisen kolmanneksen puolessa välissä väsähdin totaalisesti!
-harjoitussupistuksia silloin tällöin
-kohdunkaula pehmennyt ja lyhentynyt, muutama kontrollikäynti
-kärsin lähes koko ajan aivan järkyttävästä kutinasta, mihin ei auttanut mikään, tämän osalta monta lääkärikäyntiä, valohoitoa, jne.
-ihan varma tyttöolo
-luovutin ja ostin ensimmäiset äitiysvaatteet
-ylitin maagisen rajan 60kg
-viikkojen kuluessa ei liikunta enää maistunut/en vaan yksinkertaisesti enää jaksanut
-sairaslomaa kovempien supistusten vuoksi toisen kolmanneksen loppupuolella
-yöunet pidentyivät 3-5h normaalista
-vauvan liikkeet säännöllistyivät, kovenivat ja muuttuivat osittain kivuliaiksi ja ajattelin, että tämä lapsi ei nuku koskaan
-sf-mitta keskikäyrän yläpuolella
-matkustimme ja menimme naimisiin
-hankimme autovaunut, pinnasängyn ja lisää tarvikkeita
-loppupuoliskolla hermo kireällä milloin mistäkin!
-vauva viihtyy raivotarjonnassa
-todettiin että lisäistukka siirtynyt pois kohdunsuulta ja ainakaan siksi ei tarvitse mennä sektioon

vä-sy-nyt!

Tottakai tässä odotuksessa on ollut paljon myös hyvää! Kaiken kaikkiaan tämä on ollut helpompaa fyysisesti ja kokonaisuudessaan, kuin viimeksi. Siitä olen äärettömän kiitollinen ja tyytyväinen. Pelkäsin etukäteen ennen kuin edes olin raskaana, tulenko voimaan yhtä huonosti kuin viimeksi. Siinä olossa kun ei olisi työnteko ollut todellakaan mahdollista, kun pelkkä puhelimen ruudun vilkaisu sai aikaan sen, että oksensin loppupäivän. En edes nukkunut, kun voin niin huonosti ja lopulta raskaus käynnistettiin heti kun raskaus oli täysiaikainen. Mutta nyt ei ole sitä ongelmaa. Alkuajan kärsin unettomuudesta ja pahasta olosta ja sain muutamia migreenikohtauksia, mutta se aika oli kaikin puolin siedettävää. Sen jälkeen alkoi energinen kausi! Olin todella vireessä ja hyvinvoiva, treenasin ja ravasin palavereissa ja tapaamisissa. Hehkutin monta kertaa, miten odotus olikaan niin helppoa ja kyllähän niitä lapsia voisi tehdä enemmänkin, jos olo olisi sitä luokkaa. Migreeni ja pääkivut olivat hävinneet, supisteli, mutta ei säännöllisesti tai kipeästi. Rv 25-26 alkoi meno selkeästi hyytymään. Migreeni ja pääkivut palasivat tuplasti pahempina, väsymys ja voimattomuus iskivät samalla, kun aloin heräilemään ja valvomaan öitä, koin ensimmäiset oikeat supistukset, yläselkää alkoi särkeä, pahoinvointi palasi, jne. Voihan toki olla, että parempi kausi on vielä tuloillaan ja sitä todella toivon! Nyt tässä eletään niin olon mukaan päivä kerrallaan. Mitään ei uskalla sopia, kun ei tiedä, onko kunnossa tunnin päästä saati sitten seuraavana päivänä. Inhottavaa, mutta näillä nyt mennään.

Olen tässä ollut virallisesti sairaslomalla jo jonkin aikaa. Pakolliset hallinnointitehtävät joudun silti tekemään ja odotan vaan, että se kovasti toivottu parempi kausi tulisi ja pääsisin vielä ihan normaalisti töihin. Aika epätoivoiselta se alkaa kuitenkin näyttämään, kun äitiysloma lähenee kovaa kyytiä. Onneksi töitä ehtii tekemään senkin jälkeen, kun vauva on täällä ja lomat ei kuitenkaan osu keskelle sesonkia. Viime viikot onkin kuluneet malttamattomissa tunnelmissa. Toisaalta tämän voinnin vuoksi toivon, että tämä loppuaika menisi kuin siivillä, mutta toisaalta tehtävää on vielä niin paljon kotona ja töissä, että onneksi tässä on vielä vähän matkaa edessä. Ollaan suunniteltu pienempiä remppoja kotiin ja tänä keväänä ja kesänä aion laittaa pihaa kuntoon sen verran, mitä pystyn ja jaksan. Isoin homma on kuitenkin meidän makkarin remppa yläkertaan, niin saadaan se jotenkin järkevämmäksi vauvan tuloa ajatellen. Meillä on vain kaksi makuuhuonetta, mikä tuntuu tyhmältä kun on talo kolmessa kerroksessa ja tilaa melkein pari sataa neliötä. Tuo rappusten ravaaminen saattaa ottaa nuppiin aika pian pienen lapsen kanssa.. Luovuttiin kuitenkin siitä ajatuksesta, että oltaisiin nyt lähdetty katselemaan uutta tai rakennuttamaan, kun tähän mahdutaan kuitenkin hyvin ja tykätään tästä talosta hirveästi. Jos lapsia olisi jossain välissä kolme, niin olisi jo ihan eri juttu.

Viimeinen raskauskolmannes (vielä kesken)

Pahoittelen, etten jaksa nyt rakennella mitään kattavia ja informatiivisia kirjoituksia, vaan lähinnä kuulumisia ja oman tilanteen päivityksiä! Joku pyysi postausta synnytykseen valmistautumisesta, joten kirjoitan siitä seuraavaksi. Tällä kertaa mentiin pelkillä snapchatkuvilla, niitä ja muuta lisää täällä.

Minulle voi laittaa mitä tahansa kysymyksiä aiheeseen liittyen tähän alle tai vaikka suoraa sähköpostiin emmi.salo@fitverstas.com. Mielellään myös postaustoiveita, niin toteutan niitä sitten enemmän äitiysloman aikana :)

Emmi